Petrit. Petri Syrjätie (vas.) Kankaanpää Workerista ja Petri Tyrkkö Kankaanpään Sataedusta kuvattuna yhdessä Satakunnan ammattikorkeakoululla Satakunnan Elyn International House ja Talent Hub -työpajassa. Innovatiivinen ukrainalaisten kouluttaminen ja työllistäminen Kankaapäässä siivitti heidät mukaan tähänkin työpajaan. KUVA: Anna Taimi 

15.3.2023

Kankaanpäässä ukrainalaiset pääsevät nopeasti työelämään kiinni

Kankaanpäässä on otettu isoja askelia ukrainalaistaustaisten pakolaisten työllistämiseksi. Yhteistyö Sataedun, yritysten sekä henkilöstöpalvelun kanssa on jo tuottanut hedelmää. Tällä hetkellä paikallisiin yrityksiin koulutetaan oppisopimuksella useita sähkökojeistoasentajia.

 

Lähtötilanne oli tämä: Kankaanpäässä odotteli 400 ukrainalaista pakolaista sijoitettuna väliaikaismajoitukseen. Toimettomuus alkoi kuitenkin kyllästyttää ihmisiä. He halusivat työtä, jolla täyttää pitkät päivät sekä ohjata ajatukset pois kotimaan sotatilanteesta.

 

– Henkilöstöpalveluyrityksestä alkoi tulla viestiä, että täällä on ihmisiä jonoksi asti, Sataedun sähkö- ja automaatiotekniikan alan lehtori, teknologian tiiminvetäjä Petri Tyrkkö kertaa.

 

Oli selvää, että asialle haluttiin tehdä jotain. Sataedu aloitti yhteistyön henkilöstöpalveluyritys Workerin ja jämijärveläisen sähkömekaniikan kokoonpanoyritys Jatelcon kanssa. Yhteistyökuviota helpotti huomattavasti se, että Jatelcon kokoonpanotyyppisissä tehtävissä kielitaidon puute ei estä työskentelyä.

 

– Ei ole sitä asiakaspalvelua tai muuta, joka edellyttäisi jutustelua, Tyrkkö perustelee.

 

Kokeilu oli myös helppo aloittaa alalta, jossa vaaditaan ennen kaikkea osaavia käsiä.

 

– Ei täällä teollisuusalan yrityksissä ole ennenkään ujosteltu kansainvälisiä työntekijöitä, Tyrkkö sanoo.

 

Kokemusta ammennettiin Satakunnan oppilaitoksissa jo pitempään pyörineestä Opin portailta työelämään Satakunnassa -hankkeesta. Kyseisen hankkeen tavoitteet liippasivat läheltä ukrainalaisten tarpeita, sillä se on tukenut maahanmuuttaja- ja romanitaustaisten opintoja ja siirtymää työelämään. Lisäksi tulkkausapua saatiin venäjän kielen taitavilta kielten- ja ammatinopettajilta.

 

– Siinä meillä oli aika hyvä kombo, jonka voimin lähdettiin vetämään hanketta eteenpäin, Tyrkkö pohtii.

 

Ensimmäinen kahdeksan hengen ryhmä sähkökojeistoasentajia aloitti koulun penkillä joulukuussa ja vuodenvaihteen jälkeen ryhmä siirtyi jo työpaikalle oppisopimuskoulutukseen. Heidän vanavedessään seuraa toinen, kymmenen hengen porukka. Käynnistymistä odottelee vielä kolmas ryhmä, jonka on tarkoitus työllistyä kokoonpanotöihin kankaanpäiselle Promecolle.

 

Ukrainalaisista uusia, pysyviä kuntalaisia

 

Kankaanpää on valmis ponnistelemaan ukrainalaisten työllistymisen eteen. Sataedun projektin lisäksi myös Kankaanpään opisto on ottanut maahantulijoista koppia. Opistossa opiskelee tällä hetkellä 25 hengen ukrainalaistaustaisten opiskelijoiden ryhmä, joiden on määrä valmistua hoivatyöhön hyvinvointiavustajiksi. Näiden lisäksi paikkakunnalla on menossa useampi kotouttamiskoulutus. Tällä hetkellä 100 Kankaanpään ukrainalaisista on joko töissä tai koulutuksissa. Tämä on 85 % heistä, jotka ovat ilmoittaneet halukkuutensa työ- ja kouluttautumismahdollisuuksiin. Myös loppujoukolle etsitään sopivia ratkaisuja.

 

– Ja tietenkin haluamme, että he viihtyisivät ja ottaisivat seudun omakseen. Emmehän me heitä miksikään maaorjiksi ole tänne toivomassa, Tyrkkö napauttaa.

 

Tavoitteena on, että Kankaanpäähän asettuneet ukrainalaiset rohkaistuisivat rakentamaan elämänsä paikkakunnalle pysyvästi. Tämän hetken arvion mukaan, noin puolet 400 henkilön joukosta suunnittelee pysyvää paikkakunnalle jäämistä. Kunnassa tehdään tiivistä yhteistyötä, jotta maahantulijat löytäisivät töiden lisäksi myös harrastuksia ja sosiaalisia kontakteja. Motivoitunut työvoima on paikkakunnalle enemmän kuin tervetullutta.

 

– Kyllähän se näin on, että mikäli me haluamme pitää teollisuusalan yritykset toiminnassa kotimaassa, meidän täytyy saada uutta työvoimaa ulkomailta, Petri Tyrkkö huomauttaa.



Teksti: Juulia Lahnaoja