Speed4Rentiltä vuokraaja saa käyttöön huolletut ja käyttövalmiit laitteet. Kuva: Salla Axelin 

31.5.2023

Materiaalin täyteisessä maailmassa jokaisen valinnoilla on merkitystä

Kiertotalousajattelu leviää jo hienosti alalta toiselle luonnon hyötyessä jokaisesta aikaansaadusta teosta. Kiertotaloudessa käytöstä poistunut tai sivuvirtana muodostunut hukkamateriaali saadaan uudelleen käyttöön joko samassa tai jossain ihan muussa muodossa. On todella tärkeää, että esimerkiksi rikkimenneet tai muuten käytöstä poistuneet sähkölaitteet toimitetaan niille kuuluviin osoitteisiin. Kokonaisuuden kannalta tärkeitä ovat myös teot, joissa saadaan jo alkujaan vähennettyä muodostuvaa materiaalia ja hiilijalanjälkeä.


Yhä useammat yritykset ja tahot ovat nostaneet viime vuosina ympäristöarvot keskiöön. Jotkin toimialat ovat myös tehneet työtä näiden arvojen eteen jo kauan ennen kuin moisista edes yleisesti puhuttiin. Yksi tällaisista aloista on koneiden ja laitteiden vuokraaminen; kaikkea kun ei kannata omistaa. Toisaalta on myös paljon tavaroita, joita ei välttämättä ole tarpeen hankkia uutena. Tällaisista näkökulmista lähestyen haastateltiin Paimion kaupungin toimintakeskus Apilassa työnohjaaja Pekka Lainetta ja paimiolaista monialayrittäjää Markku Ylihonkoa.


Kohta neljännesvuosisadan yrittäjänä eri aloilla toiminut Markku Ylihonko perusti Paimioon konevuokraamon vuonna 2021. Jo tätä aiemminkin hän oli vuokrannut työkaluja ja laitteita, jotka olivat kyseisellä hetkellä vapaana omasta käytöstä. Ajatus oli nimenomaan olla pitämättä laitteita turhan panttina varastossa, jos samaan aikaan joku voi niitä hyödyntää. Näistä kokemuksista syntyi lopulta Speed4Rent-yritys, jolla on jatkuvasti asiakkaiden toiveiden mukaan kasvava työkalu- ja laitevalikoima. 

Laitteiden vuokraamisessa on omistamisen sijaan runsaasti hyviä puolia. Aina valitessaan tämän vaihtoehdon, kuluttaja tai yritys tekee myös ympäristön kannalta kestävän päätöksen. Sitä puolta vain ei välttämättä tule edes ajatelleeksi!

Ylihongolla on paljon kanta-asiakkaina esimerkiksi rakennusalan yrityksiä. Ne vuokraavat työkaluja, joita eivät tarvitse jatkuvasti. Vuokratessa laitteet ovat aina huollettuja, puhdistettuja ja lämpimässä säilytettyjä. Kun työvaiheen aloittaa terät terävinä ja laitteen öljyt vaihdettuna, yrittäjän aikaa ei mene hukkaan. Vähemmällä käytöllä olevissa laitteissa saattaisi myös olla kiusaus hankkia se hieman edullisempi vaihtoehto ja näin toimintavarmuus olisi jälleen huonompi. Vuokraamon hyllyltä löytyy puolestaan laadukkaita työkaluja moneen tarpeeseen. Vuokrattavissa tuotteissa on myös turvallisuusasiat otettu huomioon kuten rakennustelineissä pakettiin kuuluvat putoamissuojat.

Kuvassa Markku Ylihonko

Markku Ylihonko vuokraa helposti hallittavia vesijettejä, jotka sopivat myös ensikertalaisen ajoon. Kuva: Salla Axelin 

Vuokraamon valikoimasta löytyy tuotteita myös vapaa-ajan tuotteita, joiden kohdalla vuokraaminen omistamisen sijaan voi olla juurikin se oikea vaihtoehto. Tällaisia ovat esimerkiksi ilmalla täytettävät porealtaat, vesijetit, sup-laudat ja vene. Puutarhatöissä saattaa joskus olla myös hyödyksi pieni kaivinkone, jonka vuokraan kuuluu myös käytön opastushetki.

Mitä enemmän erilaisia tavaroita ja laitteita vuokrattaisiin ostamisen sijaan, sitä vähemmän niitä tarvitsisi maailmassa tuottaa samalla luontoa kuluttaen. Kaikilla meillä on kodeissa ja mökeillä paljon harvoin käytössä olevia asioita. Vuokraamalla säästäisimme yhtä aikaa sekä kukkaroa että luontoa!

Kun vuokraamon laitteet tulevat tiensä päähän, ne myös hoidetaan asianmukaisesti kierrätykseen. Paimiossa on sähkö- ja elektroniikkaromulle kaksikin paikkaa, Toimintakeskus Apila Sähköyhtiöntiellä ja Lounais-Suomen Jätehuollon Rouskis Muurassuontiellä.


Palvelualttiissa Apilassa Pekka Laine kertoo heille saapuvan noin kuorma-autollisen verran kierrätettävää sähkölaiteromua viikossa sekä kuluttajilta että yrityksiltä. Apila-keskuksella on myös sähkölaiteromun noutopalvelu. Kierrättäminen ei jää siis kiinni edes kuljetuskaluston puutteesta. Apilasta tämä materiaali matkaa Tramelille, joka on Suomen johtava sähkölaitteiden keräämiseen ja jatkokäsittelyyn erikoistunut yritys. Tramelilla laitteet ja niiden osat hyödynnetään uudelleen tai materiaalit jalostetaan uusien tuotteiden raaka-aineiksi.

Kuvassa Pekka Laine ja Jaakko Lehto

Pekka Laine ja Jaakko Lehto esittelevät säiliöitä, joihin erilaisia sähkölaitteita lajitellaan. Kuva: Salla Axelin 

Apilassa laitteita ei huolleta tai korjata. Sellaisia laitteita, joiden toimivuus on helppoa varmistaa kuten jääkaapit ja televisiot, myydään erittäin edullisesti myös eteenpäin. Lisäksi laitteista otetaan talteen ja kiertoon esimerkiksi erilaisia kaapeleita ja imureista usein rikkoontuvia suulakkeita, putkia jne. Sellaisia kannattaa Apilasta siis kysellä myös. Jokainen takaisin käyttöön pelastettu laite on sillä hetkellä pois uuden tuotannosta.

Sähkölaiteromun vastaanoton lisäksi Apilassa käsitellään kuntouttavana työtoimintana muun muassa tekstiilijätettä. Apilan pihassa on säiliöt, joihin voi jättää puhtaita vaatteita, verhoja, liinavaatteita yms. muovipusseihin pakattuina. Tekstiilit lajitellaan ja parhaat laitetaan myyntiin Apila-keskuksen myymälään. Siellä tekstiilien hinnoittelu on varsin yksinkertaista ja edullista. 

Kuvassa viikattuja vaatteita hyllyillä

Kuvateksti: Apilan myymälän hyllyiltä löytyy monenlaista vaatetta viikattuna ja lajiteltuna hintaan 2 € / kg. Kuva: Salla Axelin 

Apila-keskuksen toiminnassa voittavia osapuolia on monia, ympäristö kiittää kierrätystä, kaupunki ja työttömät työtoimintaa ja ostoksilla kävijät erittäin huokeita hintoja. 

Reborn in Paimio -juttusarja on osa Varsinais-Suomen liiton rahoittamaa 7 seutukaupungin kiertotalouden teemaverkosto - Seutukaupunkien alueella tunnistettujen kiertotalousklusterien rakentaminen ja kiihdyttäminen  -hanketta. Hanketta rahoittaa Varsinais-Suomen liitto.

Jutun on tuottanut Salla Axelin / Sallan Paja